"Jos innostutte jostain, niin hekumoikaa sillä!" muistutti Laura Lehto (Infor Oy) opiskelijoita Metropolian Liiketalouden koulutusohjelman viestintäseminaarissa viime viikolla. Viestintä on tehokkaampaa, kun asiastaan innostunut puhuja vie kuulijansa mukanaan. Totta. Oikeastaan ihan itsestään selvää. Pitääkö siitä siis erikseen muistuttaa?
Suoritin viime vuonna draamakasvatuksen perusopintoja (suorittaa on tosin melko vahva verbi tässä yhteydessä; "osallistuin opintoihin" kuulostaa paremmalta). Opintojen alkuun teimme asiaan kuuluvasti draamasopimuksen, johon me opiskelijat kirjasimme sääntöjä ja edellytyksiä opintojen onnistumiselle. Lähes jokainen osallistuja listasi sanat lupa ja innostua ja heittäytyä. Saa heittäytyä! On lupa innostua! Pitää antaa toisten fiilistellä! Julistimme siis oikeuttamme hekumoida innostuksellamme. Pitääkö siihen tehdä erikseen sopimus, pyytää lupaa?
Pidämmekö me innostumista hieman naiivina, ei-toivottuna turhanvöyhkäämisenä? Pelkäämmekö me epävarmuuttamme sitä, että toiset nauraisivatkin meille? 'Don't piss on other people's fire', sanotaan. Miksi me näitä tuleenpissaajia pelkäämme? Kunnon roihua ei muutama lorottaja saa sammumaan. Ja jos saakin, niin ainahan voi hakea uudet pököt ja tuikata ne tuleen.
