kadonneen aarteen metsästys

Osasin joskus kirjoittaa. Tai ainakin haluan kuvitella niin - lukion ainekirjoitukset, yliopiston esseet, kirjeet... Voi miten ne sujuikaan! Nykyään? Niin, kärsivällisyys ei enää riitä. Onko se tämä nopean ja lyhyen viestinnän kulttuuri s-posteineen, chatteineen ja facebookeineen, joka on typistänyt kärsivällisyyttä kirjoittamisen suhteen? Vai tappaako työelämä luovuuden? Vai olenko kertakaikkiaan kirjoittanut aikoinani kaiken työstämisen arvoisen itsestäni ulos? Tiedä tuota, mutta nyt lähden etsimään tuota kadonnutta aarretta. Katsotaan, mihin päästään.

Miksi nyt, kuulen lukijan - eli itseni - kysyvän. No. Istuin tänään Helsingin yliopiston järjestämässä Sulautuva oppiminen 2010 -seminaarissa ja olin ymmärtävinäni, että sosiaalista mediaa pitäisi käyttää opetuksessa enemmän. En ole vielä varma, olenko samaa mieltä, mutta ajattelin kuitenkin, että nyt jos koskaan on minun aikani sukeltaa bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan. Ihan siltä varalta, että pistän opiskelijat bloggaamaan. Olisi kai suotavaa, että opettajakin jotain tietäisi asiasta?

Tähän blogiin kirjoitan tekstiä itsestäni ulos sillä toiveella, että joskus taas tunnen osaavani oikeasti ilmaista itseäni luovasti ja sujuvasti kirjoittamalla. Ja mikäs sen mukavampaa tällaiselle perusnarsistiselle luonteelle (joka satunnaisesti liikuttuu omasta erinomaisuudestaan) kuin saada puhua itsestään.